Geena ajoi rusakon ampumahollille viikonloppuna ja näin saatiin sille ensimmäinen oma kaato. Geenalla on jo pitkään saanut ajoja, mutta pyssyn kanssa oltiin liikkeellä vasta kolmatta kertaa. Pisimmillään koiralle on kertynyt…
Laskujeni mukaan Peralle on kaadettu nyt kauden aikana 17 jänistä. Kuvia Perasta saaliiden kera löytyy enemmän Keski-Pohjanmaan beaglekerhon sivujen kautta, johon omistaja Juho Lähetkangas on niitä lisäillyt.
Rokka (Elmo) voitti 3-seuranmestaruuden Keminmaalla 27.11.2011 hyvällä tuloksella 79,79 pist. Ykkönen oli Elmon toinen ja uskon että tällä menolla kohta Jokke saa ruveta lähettelemään KVA-anomusta kennelliittoon, on sen verran kovasta koirasta kyse.…
Ensimmäiseen ajoon päättynyt kaato poiki ilmeisesti hyvää jatkoa, sillä Hilmalle kaadettin heti seuraavalla jahtikerralla toinen jänis. Onnittelut kaadosta.
G-pentueen Gina kutsumanimeltään Hilma on päässyt myös jäniksen ajon makuun. Heti ensimmäisestä ajosta joka kesti noin 30min tuli myös kaato, joten nuoren koiran koulutus lähti heti hyvään suuntaan. Monesti juuri…
Dikin ja Röllin pennuilla on lähtenyt syksy vauhdikkaasti käyntiin. G-pennut syntyivät keväällä huhtikuussa ja tässä vaiheessa jo kahdelle pennuista on päästy kaatamaan jäniksiä. Ajot ovat olleet parhaimmillaan 45min mittaisia ja…
Dikille myönnettiin 1.9.2011 Suomen Käyttövalion arvo Kokeet: 75,38 BEAJ-1 Sotkamo 30.10.2010 78,33 BEAJ-1 Ylivieska 25.9.2010 73,58 BEAJ-1 Kokkola 14.9.2009 Näyttely: KÄY-EH Kokkola 2.7.2011, OLSEN ANNE MARIT
Pera saavutti Sievin ryhmänäyttelyssä 27.8.2011 kolmannen sertinsä, nyt jäämme odottamaan ajokoetulosta MVA tittelin saamiseksi. Tulos: AVO ERI1 SA PU1 SERT ROP & RYP-4, tuomarina Sakari Poti Kuvat omistajan arkistosta …
Dikin ja Röllin pentuja 8-vkon iässä. Saat kuvat isommaksi klikkaamalla niitä.
Get every new post delivered to your Inbox.